Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna saatiin vihdoin Enduro-sarja tältä kaudelta päätökseen Rovaniemellä. Janin osalta kisa ei sujunut kovin vauhdikkaasti, ehkä edellisten kisojen kaivuuhommat vaikuttivat takaraivossa tai jostain muusta syystä ei ajamisessa ollut oikein tatsia. Kisasta ei ole sen suurempaa kerrottavaa, isompia virheitä ei tullut mutta vauhti riitti vain neljänteen sijaan ja palkintosijoihin oli aika suuri ero vaikka edellisissä kisoissa Jani on kyennyt ihan samaan vauhtiin edellä olevien kanssa. Enduro-sarjassa viimeiseen kisaan lähdettiin kolmannelta sijalta ja tämä sijoitus riitti varmistamaan koko sarjan kolmannen sijan joka oli kauteen lähdettäessä vähän kaukaisena tavoitteenakin. Kun Enduro-sarjan pronssin lisäksi tuli SM-Sprinttikulta jää kausi reilusti plussan puolelle. SM-Sprintit ja Giant Kemijärvellä olivat ehdottomasti kauden huippukohdat, Giantin jälkeen kausi on ollutkin menestyksen osalta hieman laskusuunnassa. Viikonloppuna Rovaniemellä Jani ajoi vielä Sunnuntaina Crossikisan ilman vähäisintäkään Crossiharjoittelua sijoittuen sarjassaan keskikastiin. Ehkä ensi viikonloppuna vielä ajetaan Crossia kun Sotkassa on oman seuran järjestämät kisat.Sen jälkeen voidaankin kelkka nostaa puoleksi vuodeksi varastoon. Syyskesällä on varmasti syytä nostaa harjoittelutahtia vähän joka osaalueella, ajokunto ei kyllä loppunut missään kisassa mutta parannettavaa on varmasti kaikkialla. Haluamme kiittää kaikkia Sponsoreitamme kuluneesta kaudesta, te teitte omalta osaltanne sen mahdolliseksi! 

Terv: Jari, Jani ja muu poppoo.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *